12. syyskuuta 2015

Kaksi päivää ja olen Afrikan lämmössä!

Se, että olen pian lähdössä Afrikkaan, ei ole vieläkään konkretisoitunut minulle ollenkaan. Tavarat on pakattu, Malaria-lääkitys on aloitettu ja muutkin asiat on (toivottavasti) kondiksessa. Blokikin on pystytetty ja matkaani Ghanassa voi seurata täältä: http://sosionomighanassa.blogspot.fi/

Järjestelyt ja valmistelut ovat vieneet hirveästi aikaa, puhumattakaan koulutöistä ja opinnäytetyön eteenpäin viemisestä! Onneksi luennoilla on ollut aikaa neuloa ja viimeisimmät sukat valmistuivat hetki sitten. Vielä kerkesin osallistua Villasukat turvapaikanhakijalle-kampanjaan, jossa neulotaan tyypeille sukkia vuoden loppuun asti.

Sauna-sukat turvapaikanhakijalle

3. elokuuta 2015

Kesätyö Helsingin Diakonissalaitoksella ja verkkokurssit

Näyttäisi siltä, että tämän kesän kesätyöt alkavat olla pian pulkassa Helsingin Diakonissalaitoksella. Pari kuukautta on kulunut kyllä hujauksessa asumispalveluyksikössä ohjaajana! Kesätyön haku oli mitä jännittävintä, sillä olin ensimmäistä kertaa kahdeksan hengen työhaastattelussa. Oli todella haastavaa kilpailla mieleenpainuvista kommenteista ja kertoa itsemääräämisoikeudesta niin, että erottuisin joukosta. Jännityksestä huolimatta taisin onnistua aika hyvin, sillä kesätyöpaikkaa asumispalveluyksiksöstä lopulta tarjottiin.

Olen tutustunut hyvin työtovereihin ja oppinut heiltä paljon asiakastyöstä. Vaikka aika asumispalveluyksikössä on mennyt nopeasti, olen saanut myös paljon aikaiseksi työn ohella. Hiljaisina työtunteina olen opetellut pannunalusien askartelemista kahvipusseista - sillä töissä juodaan ihan sikana kahvia! - sekä aloittanut joulukorttien tekemisen asumispalvelujen asukkaille. Viikonlopun aikana sain tehtyä 49kpl, vielä olisi reilu 20 jäljellä!


Työn ohella olen suorittanut myös opintoja viiden opintopisteen edestä. Ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta se tuntui siltä, kun oli täysipäiväisesti töissä! Verkko toimintaympäristönä (VTY) opintokokonaisuus sisälsi AC-seminaareja, päiväkirjan pitämistä, raportin sekä reflektion. Tiimimme aiheena oli tutkia maahanmuuttajille suunnattuja verkkosivustoja, joka oli itseasiassa todella mielenkiintoista! Nyt kurssi on taputeltu kasaan seminaareineen kaikkineen ja tänään olenkin huomannut, että aikaa löytyy kaikelle mukavalle, jota en ole päässyt tekemään ikuisuuksiin. Esimerkiksi piirtäminen.


Ja hei, mun viisumi on hyväksytty, joten matka Ghanaan ensi syksynä varmistuu entisestään! Vielä pitäisi matkavakuutukset hoitaa kuntoon, niin melkein kaikki tärkeimmät onkin kondiksessa. Olen pohtinut paljon minkä kokoista rinkkaa kannattaa ottaa mukaan, tai kuinka monet kengät olisivat tarpeellisia. Paikanpäältä voi aina ostaa tarvittavat, kuten sandaaleja tai vaatteita. Erityisesti minulle suositeltiin ostamaan kangasta paikallisista liikkeistä ja teettämään niistä itselleni vaatteita. On kuulemma todella edullista ja erityisen kauniita!

12. heinäkuuta 2015

Ensi syksynä Ghanaan!

Vuoden alussa hain kansainvälistä vaihtoa Afrikkaan Ghanan luterilaiseen kouluun kolmeksi kuukaudeksi, jossa voin suorittää yhden työharjoittelustani. Koska ebola on rauhoittunut tarpeeksi, Diak suostui lähettämään minut sinne ja luterilaisesta koulustakin tuli nopea vastaus, että tervetuloa vaan!

Nyt muutaman kuukauden aikana on alkanut kaikenlaisten lomakkeiden ja kirjeiden kirjoittaminen sekä rokotusten ja turistiviisumin hankkiminen. Selaillessani Ghanan viisumiin liittyvää asiaa Googlesta huomasin, että on melko monia palveluja jonka kautta voit tilata viisumin. Hinnat olivat pöyristyttäviä, 500–600e! Opiskelijan nuukuus iski ja päätin hoitaa asian omin käsin hankkimalla hakemukset täältä ja toimittamalla itse tarvittavat liitteet Ghanan suurlähetystöön, Tanskaan. Tekemällä kaiken itse hinnaksi jää noin 140e + postikulut. 

Mutta mikä työ siinä olikaan! (Varmaan koska en ole aikaisemmin hakenut viisumia...) Osa viisumin täytön ohjeistuksista olivat hieman epäselviä ja asioiden selvittämiseen meni paljon aikaa. Esim. maksun suhteen ohjeistettiin, että kannattaa kääntyä lähimmän Danske Bankin puoleen sillä maksu tuli suorittaa Tanskan kruunuilla (DKK). Danske Bankissa kerrottiin, että maksua ei suorittaa heidän kautta, sillä minulla ei ole siellä tiliä. Ohjasivat siis omaan pankkiin. Omassa pankissa minua kehotettiin hoitamaan asia itsenäisesti verkkopankissa ulkomaanmaksun (valuuttamaksun) kautta.

Nyt viisumi-asiat alkavat olla pulkassa ja kaikki tarvittava on valmiina kirjekuoressa. Tässä vielä muistilista, mitä kaikkea Ghanan turistiviisumi vaatii:
  - passi
  - 4 hakemusta täytettynä värillisine passikuvineen (lomake)
  - kirjekuori, jossa oma postiosoite
  - 12 kansainvälistä postikuponkia
  - kopio keltakuume rokote-todistuksesta
  - kopio lentolipuista
 - kuitti viisumi-maksusta (hinnat ja maksu-ohjeet, jos tiedosto ei aukea: yläkulmasta Consular --> Visa/Consular fees)

9. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkortteja ja ajatuksia työharjoittelusta




Työharjoittelu Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalla päättyi tällä viikolla. Olo on väsynyt, iloinen ja innostunut, sillä työskentely seurakunnalla oli yllättävän joustavaa ja tarmokasta! Tällä tarkoitan sitä, että pystyin työssäni hyödyntämään omia vahvuuksiani, antamaan ja vastaanottamaan palautetta sekä opettamaan lapsia/nuoria vastuullisempaan arkeen. Kaikista haastavinta harkassa oli työajaton työskentely, sillä esim. partiokokouksen suunnitteleminen oli minulle työaikaa. Se, että herään aamulla klo 8 piirtämään ja monistamaan peippoja kerhoa varten, oli työaikaa. Tai se, että lähden keräämään pajunkissoja pääsiäisaskarteluja varten.

Nyt pitäisi kuitenkin keskittyä viimeisiin raportteihin ja seminaareihin ennen kesätöitä. Kaiken tämän hälinän keskellä tekisi niin mieli vain käpertyä sohvalle ja nauttia hiljaisuudesta muutama päivä.

20. huhtikuuta 2015

Vaalivalvojaiset neulomisen parissa




Muutaman kuukauden tauon jälkeen puikot ovat taas palanneet käsiin! Totoro-kirjoneulelapaset hurauttaa melko nopeasti muutamassa seminaarissa ja eilisissä vaalivalvojaisissa päätin aloittaa Kalajokisukat ihanan värisestä alpacasta, jotka hankin uuden vuoden Tallinna-reissulla.

Maaliskuussa aloitin työharjoittelun Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa, josta olen nauttinut erityisen paljon! Työskentelen varhaisnuorten kanssa, eli työnkuvaani kuuluu mm. kerhojen pitäminen, oppituntien pitäminen alakoulussa sekä hartauksien pitäminen. Lisäksi olen päässyt tutustumaan seurakunnan muuhunkin toimintaan, kuten rippikoulun jälkeiseen nuorisotyöhön sekä diakonia- ja perhetyöhön. Iloitsen myös kovasti siitä, että varkkarityön lisäksi työnkuvaani kuuluu partiotyö! Oman alueeni seurakuntayhteistyö on kovin vähäistä viime vuosina, joten nyt on loistava mahdollisuus havainnoida millaista se voisi mahdollisesti olla.


Tenttien, raporttien, keikkatöiden, partion ja harjoittelun parissa aika on todellakin hurahtanut nopeasti. Seurakuntaharjoittelussa olen saanut paljon vastuutehtäviä ja työajaton työskentely on vaatinut veronsa, erityisesti pääsiäisenä.

Siirtovapaiden myötä olen ollut kolme päivää kotona nauttimassa kevätsiivouksesta, auringosta, hitaista aamuista ja veikeästä kissasta. Ihanaa, kun kaapit on järjestelty ja koti on siivottu perusteellisesti!

2. helmikuuta 2015

Myrskylintu

Kiireestä huolimatta juuri nyt tuntuu siltä, että elämässä menee tosi hyvin. Luentojen ja lukuisten työvuorojen lomassa olen puuhaillut paljon myös partion merkeissä. Tänä vuonna minulla ei ole kuin yksi pesti alueellisena ohjelmaohjaajana (yleensä pestejä on ollut väh. kaksi), mutta pestikeskustelun ja yhden seminaarin jälkeen olen ollut niin innosta pinkeänä, että en edes muista milloin viimeksi olisin ollut näin motivoituneena jostain partiopestistä! Jes! Loistavia ideoita ja ajatuksia onkin syntynyt neuloessa ja pitkään hyllyllä lojunut Myrskylintu-huivi on valmistunut.

25. tammikuuta 2015

Pallo-kynttilöitä

Kynttilöiden tekemisessä on vain mielikuvitus rajana, jos kärsivällisyys riittää! Tällä kertaa me tehtiin pyöreitä kavereita. Tähän jos johonkin tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä ja seuraavaksi kerronkin miten homma oikein toimii!

Tarvitset kynttilä-tarvikkeiden lisäksi ilmapalloja. Täytä ilmapallo kylmällä vedellä. Sulata ensin steariini ja sitten parafiini. (muista upottaa kynttilälangat steariinissa ja laita kuivumaan!) Dippaa ilmapallo varovasti sulaan steariiniin ja nosta ylös. Kun pinta on kuivinut, toista sama niin kauan, kunnes kerros on reilun parin millin paksuinen. Kun pinta on kuiva, laita varovasti jääkaappiin jäähtymään n. pariksi tunniksi.


Kun steariini on jäähtynyt puhkaise varovasti vesi-ilmapallo lavuaarissa. Heitä ilmapallon jämät roskiin ja tadaa! Sinulla on steariini-pallo!


Tee coctail-tikulla hyvin varovasti reikä pallon keskelle, josta pujotat kynttilälangan. Laita pohjaan (pallon ulkopuolelle, ei sisäpuolelle) sinitarraa, jotta lankaa pysyy paikallaan. Seuraavaksi lävistä coctail-tikulla kyntilälangan toinen pää niin, että lanka on suhteellisen tiukka ja pysyy paikallaan. Muista kuitenkin olla varovainen, ettei pallo mene rikki!


Seuraavaksi lisää värjättyä steariinia pienissä osissa pallon sisälle ja heiluttele. Jos lisäät nopeasti suuria määriä steariinia, pallon pinta sulaa käsiisi ja kynttilä epäonnistuu. Pitkän tovin jälkeen, kun pallo on suunnilleen täynnä värjättyä steariinia, laita pallo jäähtymään parvekkeelle. Kannattaa laittaa lasin päälle tmv, ettei kynttilä lähde vierimään ja levittämään steariinia pitkin poikin.


Ja tadaa! Pyöreä kynttilä on valmis! Ylimääräisestä violetista steariinista teimme vielä kolme kynttilää lisää.



23. tammikuuta 2015

Kynttilän valaminen kierrätysmateriaalia hyödyntäen

Meillä on usein tapana tehdä iso kasa kynttilöitä ennen joulua. Jos ei lahjaksi, niin ainakin meille, koska me ollaan aika kovia kuluttamaan niitä. Kynttilöiden tekeminen ei sinänsä ole kallista, jos ei osta valmiita muotteja. Maitotölkit, kipot ja kupit toimii esimerkiksi hyvin. Tänä vuonna kokeilimme RedBull-tölkkejä, jotka toimivat erinomaisesti muotteina sekä niistä tulee hyvän kokoisia kynttilöitä! Tölkit kannattaa pestä hyvin, sillä muuten kynttilöistä tulee tahmeitä tai voi jättää jonkinlaisia jälkiä kynttilän pinnalle.

Ensiksi siis leikataan tölkin toinen pää avoinaiseksi. Toiseen päähän porataan pieni reikä, josta voi pujottaa kynttilälangan. Ennen pujottamista kannattaa kynttilangat upottaa sulaan steariiniin ja antaa kuivia. Näin kannattaa tehdä, sillä kun lisäät tölkkiin steariinia, se ei välttämättä tartu "kuivaan" naruun ja voi jättää ilmaa langan ja steariinin väliin. Näin ollen kynttilä ei pala kunnolla.


Tölkin pohjaan laitetaan sinitarraa, joka pitää langan paikoillaan. Tämä pää tulee olemaan kynttilän yläosa. Ylimääräisen kynttilälangan voi leikata, mutta se kannattaa jättää ainakin 3cm pituiseksi.


Toisesta päästä pujotimme coctail-tikun kynttilälangan läpi. Langasta kannattaa tehdä mahdollisimman tiukka ja suora, jotta kynttilä palaa hyvin.


Tänä vuonna meillä oli tavoitteena kokeilla jotain uutta. Kaapistamme löytyi paljon valkoisia pitkiä kynttilöitä, ja niinpä veistimme niitä pieniksi palasiksi tölkkeihin.


Kun tölkit ovat valmiina, kiehautimme ensin steariinin ja sitten parafiinin kattilassa. Me käytettiin 1/9 suhdetta, eli esim. 100g steariinia ja 900g parafiinia. Steariinin määrä vaikuttaa kynttilän palamisen aikaan, eli mitä vähemmän steariinia sitä nopeammin kynttilä palaa.

Kun tämä seos on sulanut nesteeksi, lisäsimme väriainetta sekä vanilja-tuoksua (ohjeen mukaan). Näitä ja muita kynttilätarvikkeita saa esim. Hobby Pointista, Kampin läheltä. Minulla sattui olemaan lahjakortti sinne, joten kävin ostamassa kaikenlaisia välineitä kynttiläntekoon. Väriä lisätessä kannattaa olla varovainen, sillä siitä voi nopeasti tulla todella tumma. Eli 3–4 värinappia kerrallaan, jos haluat olla spesifi värin kanssa. Kun väri on mieluinen, kaada steariini muotteihin. Steariinin sulattamiseen kannattaa muuten hankkia oma kattila.





Kynttilöitä on mukava tehdä talvella myös siksi, että sää on kylmä. Kun steariini on valutettu muottiin, ne viedään parvekkeelle jäähtymään. Jäähtyessä steariini saattaa painua alas ja siksi on hyvä jättää sulaa steariinia siltä varalta, että sitä voi lisätä pinnalle. Kun kynttilä on mielestäsi valmis ja jäähtynyt, irroita se varovasti muotista ja leikkaa pohjasta ylimääräinen kynttilälanka pois.


Hobby Pointista löytyy myös kynttilöille koristelukyniä, joilla voi halutessaan koristella kynttilän mieluisaksi. Itse olen käyttänyt niitä edullisempia koristelukyniä (Kerzen-Pen) ja olen ollut niihin tyytyväinen. Koristelun jälkeen kynttilän pitää antaa kuivia 24h.


Jos kynttilän haluaa antaa lahjaksi, sen voi pakata esim. sellofaaniin.