Mitä odotin toukokuulta?

Oletko koskaan kuullut tarinaa miehestä, joka istui katolla tulvivan veden vallattua hänen kotinsa ja odottaa pelastusta? 

Mies rukoilee Jumalalta apua hätäänsä. Paikalle ilmestyy soutuvene, josta tarjotaan hänelle apua. Mies kieltäytyy ja sanoo Jumalan pelastavan hänet. Paikalle ilmestyy moottorivene ja taas mies kieltäytyy, sanoen Jumalan kyllä pelastavan hänet. Nyt paikalle saapuu helikopteri ja tästäkin avusta mies kieltäytyy. Mies menehtyy ja saapuu taivaaseen. Hän on Jumalalle vihainen ja kysyy: "Miksi et pelastanutkaan minua?" Jumala vastaa: "Lähetin sinulle soutuveneen, moottoriveneen ja viimeiseksi helikopterin, mutta kieltäydyit niiden avusta. Mitä oikein odotit?"

Olen viime aikoina kaivannut spontaaneja ihmisten kohtaamisia ja juttuhetkiä. Aikaa ei ole kuitenkaan ollut mihinkään muuhun toukokuun aikana kuin opiskeluun ja partioon. Kevään partiokokoukset ovat minulle viimeiset, sillä syksyllä menen 3kk työharjoitteluun ja aikaa ei jää ryhmän vetämiseen. Vetämäni sudenpenturyhmä on siirtymässä seuraavaan ikäkauteen, eli seikkailijoihin, joten halusin tehdä sudenpennuilleni huippu-ohjelmaa, jotta heille jäisi hyvä muisto sudenpentu-kaudestaan. Lisäksi osallistuin viikonloppuna leikkimieliseen, mutta mahtavaan Ömeising reissu -partiotaitokilpailuun, joka järjestettiin Turun seudulla. Valitettavasti se kostautui opiskeluihin, vaikka yritin kovasti aikatauluttaa tenttiin lukua ja tiimitöiden kirjoittamista. Toukokuun viimeiset kaksi viikkoa ovatkin olleet armotonta puurtamista.

Kuitenkin kuukauden aikana tarjoutui lukuisia mahdollisuuksia jäädä rupattelemaan edes hetkeksi ja kysyä kuulumisia. Kohtaamisista saa valtavasti energiaa. Silti väitin itselleni, että minun on kiire ja oltava toisessa paikassa tekemässä jotain muuta, jotain tärkeämpää. Mutta miksi en nähnyt tarjottuja mahdollisuuksia? Miksi ummistin silmäni?

Mitä oikein odotin?