15. helmikuuta 2013

Ystävänpäivän herkkuja

Ystävänpäiväksi olimme sopineet ystävieni kanssa vuoden ensimmäisen kässäkerhon minun luokseni, joten päätin leipoa jotain suolaista ja makeaa. Viime kerralla kehuja saanut sienipiirakka - jonka löysin kotikokki.net -sivustolta - tuntui näpsäkältä ajatukselta. Lisäksi Pirkka ruoka -arkistostani löytyi vaivaton ja herkullinen juustotorttu!



Sain myös valmiiksi Peuransarvi -lapaset mummille sekä hieman piirreltyä jotain hömppää illan päätteeksi

10. helmikuuta 2013

GIMP

Pitkästä aikaa sain kaivettua piirtotablettini esille! Innostus oli 120%, kunnes vartin ähertämisen ja hiusten repimisen jälkeen luovutin. Ei niinkään, että tabletissa olisi vikaa, vaan Linuxin GIMP Image Editorissa ja minun asenteestani oppia monimutkaisia ohjelmia.

Viha-rakkaussuhde GIMPpiin


Mutta jonain päivänä pääsen siihen pisteeseen, että osaan hallita layereita ja kuvistani tulisi joskus värillisiä. Pitäisiköhän minun käydä jonkinlainen vihanhallinta- tai kärsivällisyyden alkeet -kurssi, jotta saavuttaisin tavoitteeni? :P


6. helmikuuta 2013